Eilen kävin pitkästä aikaa harjoittelemassa kunnolla karaten katoja.

Asiasta tietämättömille, kata on perustekniikoita yhdistävä ennaltamäärätty melko pitkä liikesarja.

Harrastin karatea vuoden Tampereella ollessa vuosi sitten. Oli hassua huomata, että vieläkin kaikki askeleet, lyönnit, potkut, torjunnat ja sarjat tulivat täsmällisesti takaraivosta. Askelten pituudet (eri askelille on “ohjeelliset” mitat, esimerkiksi “kun laskee polven maahan, polven ja toisen jalan kantapään väliin jää kaksi omaa nyrkkiä) toimivat vieläkin suoraan mittailematta tai ajattelematta. Toisaalta olisi kyllä ihme, jos mitään ei olisi enää mielessä, harjoittelin kuitenkin melkoisen monta tuntia viikossa (ohjattuja harjoituksia se ~8h/viikko, lisäksi vapaa-ajalla).

Nyt on rintalihakset ja takareidet lievästi sanoen kipeinä (vaikea nousta ylös, puhumattakaan kävelemisestä). Huomaa, että ei ole sellaiseen enää kovin hyvin tottunut – ja toisaalta tein hieman liian tosissaan. Pitänee joku päivä gi päällä mennä ulos tekemään, aika erilainen fiilis kuin verkkarit ja t-paita.

Karate lähti (siellä, ei varmasti joka paikassa samalla lailla) perustekniikoiden opettelemisesta. Samaa lyöntiä saatettiin harjoitella yksissä harjoituksissa useamman sata kertaa. Osa kyllästyi ja lopetti, osa kyllästyi ja hinkui vapaita tekniikoita, eikä siksi jaksanut keskittyä perustekniikkaharjoituksiin. Jännä miettiä jälkikäteen, me jotka jaksoimme vääntää paljon perustekniikoita asenteella myös pärjäsimme aivan erilailla vaikeammissa (uusissa) asioissa.

Aika sama näkyy myös TKK:lla opiskellessa. Osa jaksaa lukea peruskurssit kunnolla, ja pärjää hyvin aineopinnoissa, osa skippaa perusopinnot (hakee binäärituloksia, eikä opi asioita) ja kiirehtii aineopintoihin. Huolestuttavan heikkotasoisia opiskelijoita näkyy kolmannen vuoden kursseillakin.

Gmailin roskapostisuodatin ilmeisesti bugaa hieman – yön aikana tullut 80 “täysin selkeää” roskapostia läpi.

Kuka voittaa roskapostissa? Roskapostittajat saavat rahaa, jotkut yritykset mainostuskanavan, moni yritys tekee roskapostisuodattimia = rahaa, internetin regulointiin on yksi ‘hyvä’ perustelu.

Kuka häviää? Kuluttajat maksavat internet-liittymistään enemmän (ISP joutuu ostamaan enemmän kaistaa), käyttäjille harmia ja ongelmia (esim. roskapostin mukana tulleista viruksista).

Jos ei olisi roskapostia, roskapostittajien bisnestä ei olisi, em. yritykset joutuisivat etsimään uuden mainostuskanavan, koko suuri roskapostisuodattimien markkina-alue puuttuisi, yksi iso internetin reguloinnin peruste puuttuisi. Toisaalta sähköpostin hyödyllisyys kasvaisi (tehokkaampaa, vähemmän roskaa).

Roskapostissa liikkuu liikaa rahaa ja valtaa, että se loppuisi tai saataisiin nykyisestä järjestelmästä lopetettua. Parempia roskapostisuodattimia, whitelistit, sähköiset allekirjoitukset. Jos esim. HST-kortit joskus yleistyisivät – harva haluaisi oma HST-kortin allekirjoituksella roskaposteja allekirjoittaa. Tosin niitäkin tullaan varastamaan ja väärinkäyttämään (tietenkin).

Kirjoitin joskus aikanaan teostomaksuista postauksen.

Väitteeni siitä, että teostomaksut (levyjen, soittimien jne. mukana maksettavat) “antavat luvan” kopioida laittomasti on sinänsä väärä – teostomaksun tarkoitus on olla ‘kohtuullinen korvaus’ yksityisestä käytöstä – eli siitä että tekijänoikeuksien omistaja ei saakaan korvausta jokaisesta omaan käyttöön tehdystä kopiosta. Vastoin luuloani tarkoitus ei (tässä tapauksessa) ole kerätä korvauksia laittomasta kopioinnista.

Otetaan fiktiivinen skenaario: olipa kerran oppilaitos, jossa on opiskelija-asuntoloissa jokaisen opiskelijan käytössä oleva internet-yhteys ja opiskelijoiden käytössä oleva Unix-palvelin, jolla on käytössä suhteellisen paljon kovalevytilaa. Ylläpitäjinä toimii asiansa osaavia (tai vähemmän osaavia) opiskelijoita.

Lainaus Suomen laista (Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta 5.6.2002/458)

15 § Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa

Kun tietoyhteiskunnan palvelu käsittää palvelun vastaanottajan (sisällön tuottaja) toimittamien tietojen tallentamisen tämän pyynnöstä, palvelun tarjoaja ei ole vastuussa tallennettujen tietojen sisällöstä tai välittämisestä, jos hän toimii viipymättä tallentamansa tiedon saannin estämiseksi:

1) saatuaan tietoonsa sitä koskevan tuomioistuimen määräyksen taikka, jos kysymyksessä on tekijänoikeuden tai lähioikeuden loukkaaminen, saatuaan 22 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen;

2) saatuaan muuten tosiasiallisesti tietoonsa, että tallennettu tieto on ilmeisesti rikoslain (39/1889) 11 luvun 8 §:n taikka 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastainen. (9.7.2004/655)

Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos sisällön tuottaja toimii palvelun tarjoajan johdon tai valvonnan alaisena.

Viittaukset rikoslakiin koskevat kansanryhmää vastaan kiihottavaa materiaalia ja (törkeästi) sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa materiaalia.

Saman lain 13 § otsikko on “Vastuuvapautus tiedonsiirto- ja verkkoyhteyspalveluissa”. Lyhyesti referoituna: jos palveluntarjoaja ei muuta sisältöä, ei itse ole lähettäjä eikä valitse vastaanottajaa, palveluntarjoaja ei ole vastuussa.

Toki käytännössä kaikissa palveluiden sopimusehdoissa mainitaan, että palveluntarjoajalla on oikeus purkaa sopimus, jos palvelua käytetään ‘vastoin hyviä tapoja, Suomen lakia tai muita voimassa olevia säädöksiä’.

Edellä kerrotun tulkinnan mukaan ylläpitäjät ja/tai oppilaitos eivät ole vastuussa käytännössä mistään mitä opiskelijat tekevät – eivätkä ole velvollisia järjestämään minkäänlaista valvontaa opiskelijoiden toiminnasta. Vastuu syntyy, jos tekijänoikeuksien omistaja antaa täydellisen ilmoituksen oppilaitoksen palvelimella olevasta sisällöstä. Lisäksi tekijänoikeuksien omistaja on jo ilmoittanut vaatimuksensa opiskelijalle, jonka kotihakemistossa sisältö on. Jos tekijänoikeuksia rikkovaa sisältöä on palvelimella ja asia on oppilaitoksen tiedossa, vastuuvapautus on yhä pätevä. Vasta kansanryhmiä vastaan kiihottava tai sukupuolisiveyttä loukkaava materiaali edellyttää suoria toimenpiteitä.

22 § kerrottu tekijänoikeuksien haltijan tekemä ilmoitus sisältää

• Ilmoituksen tekijän nimen ja yhteystiedot
• Yksilöitynä aineiston joka pitäisi poistaa
• Ilmoittajan vakuutuksen siitä, että materiaali on “hänen vilpittömän käsityksensä mukaan lainvastaisesti saatavilla viestintäverkossa”
• tiedon siitä, että ilmoituksen tekijä on tuloksetta esittänyt vaatimuksensa sisällön tuottajalle tai että sisällön tuottajaa ei ole voitu tunnistaa
• Ilmoittajan vakuutuksen siitä, että hän on tekijänoikeuden tai lähioikeuden haltija tai haltijan valtuuttama edustaja
• Ilmoittajan allekirjoituksen

Ilmoituksesta vielä jännemmän tekee momentin loppuhuomautus, “Ilmoitus, joka ei täytä [ylläolevassa listassa esitettyjä] vaatimuksia on tehoton”. Eli vain täydelliset ilmoitukset täytyy käsitellä – ja ilmoittajana täytyy olla tekijänoikeuksien omistaja. Kiltin ohikulkijan tekemä ilmoitus jonkun muun omistamien materiaalien luvattomasta levityksestä on siis tehoton.

Hyvä huomio on, että vastuuvapautus koskee palveluntarjoajaa. Tekijänoikeuksien rikkoja – edellisessä skenaariossa opiskelija – on silti täysin vastuussa. Samoin oppilaitoksella/ylläpitäjillä olisi eettinen velvollisuus ilmoittaa asiasta tekijänoikeuksien omistajalle – ja toisaalta ‘alan yleisen käytännön mukaisesti’ estää opiskelijan laiton toiminta.