Archive for May, 2007

Tänään kiitoksia

May 27 2007 Omat

Tänään päätin kiittää ihmisiä.

Kiitos bussikuskille, joka ei osannut pysähtyä ihmisten kohdalle – tuli takaa toinen bussi tai ei. Bussipysäkillä joko aivan loppupäähän, puoleenväliin tai alkuun, riippuen missä oli vähiten ihmisiä. Melko säännönmukaisesta. Samainen kuski ei osannut liikenteessä ennakoida (jarrutus viime hetkellä, kaasutus täysiä jne.).

Kiitos sille äidille, jonka oma pikku kullanmuru sai vapaasti potkia edessä istuvan (=minun) tuolia pyynnöistä huolimatta ja huutaa aivan vapaasti.

Kiitos myös VR:n myrtsille lipputiskin tädille, joka osasi sanoa noin kaksi sanaa. “allekirjoitus”, “seuraava”.

Kiitos siivoojalle, joka on pari viikkoa jättänyt käymättä.

Mitä muuta? OUBS:n ensimmäinen (edellisen toimituksen viimeinen) live. Se… meni. Softat hajoili. Sähläsin osaamattomuuttani kameroiden ohjaamisessa useamman kerran ja kiireen takia useampi videoinsertti jäi laittamatta oikeaan aikaan. Kuvaajat(kin) olivat ensimmäistä kertaa hommassa, mutta se sujui varsin hyvin tilanteen huomioiden. Note to self: kolme (joista kaksi kameroiden takana) ihmistä pyörittämään live on hieman liian vähän. Hoidin videomiksauksen, ohjauksen, äänen miksaamisen, video- ja kuvainsertit yksin.

Ihmiset kyselevät ottamieni kuvien käyttämisestä esim. irc-galleriassa tai omilla kotisivuilla. Nyrkkisääntönä: jos näyt kuvassa (tai siitä rajatussa osassa) vain itse, aivan vapaasti. Jos kuvassa on muita, tarvitset muiltakin luvan. Kaikista muista kuvista (vaikkapa maisemista tai linnuista) tarvitsee minulta luvan erikseen. Linkki http://olli.jarva.fi:hin on (asiayhteydestä riippuen…) suotava.

Ei kommentteja

Internet is broken!

May 22 2007 Työt

Keskustelu meni melko tarkkaan näin:

[ovelle koputetaan ja ulkomaalainen tutkija astuu huoneeseen]
Internet is broken. [öö... Niin on, pätkinyt ja lagannut jo pari päivää. Työkaveri vastaa]
- Wait a second, I will boot the internet. [ilmoittajalla hetken hölmistynyt ilme ja suu auki]
Thank you [poistuu paikalta]

Kaksi päivää töitä takana. Hurjaa. Nyt on melkein hallussa mitä järjestelmiä onkaan. Tosin lohduttavaa on, että kukaan muukaan ei kaikista tiedä.

Miksi tuolla serverillä pyörii cups:kin? [erillinen tulostuspalvelin on olemassa]
- Ei siellä kyllä pitäisi olla, pistä kiinni vaan.
[sammutan cupsin, vie n. 3min niin ovella on vihasen näkönen tyyppi ihmettelemässä, miksei printterit toimi]

Tietotalon luona on sekajätelava, metallilava ja atk-romulava. Metallilavalla oli muutama esine, sekajätelavalla pari jätesäkkiä, kolmessa tunnissa atk-jätelava oli kukkuroillaan. Harmittaa, että ei jaksanut käydä bongaamassa asioita talteen sieltä. Ehkä huomenna, jos ei sada.

Ei kommentteja

douh

May 20 2007 Omat

Junalipun kääntöpuolella lukee “käyttämätön lippu käy 14 vuorokautta alkuperäisen vuoron jälkeen matkalippuna”. Tarkennettuna: samalla välillä samaan suuntaan. WTF, MIKSI? Miksi ei mille tahansa saman hintaiselle (tai halvemmalle) välille kahden viikon ajan? Onko muka niin, että käyttämättömät liput huomioitaisiin lipunmyynnissä ja juniin varattaisiin tilaa kahden viikon ajan niiden mahdollisille käyttäjille? Teknisesti mahdollista, mutta en suostu uskomaan.

To-su meni Päivölässä. Oli kivaa. Mm. sääasemaa tuli taas paranneltua. Koodaaminen on kesken, ja tullee olemaan jonkun aikaakin.

Kuvat Päivölästä ja Eric&Eroottisten juhlakeikan kuvat (sikäli kun niistä jokin onnistui) ilmestynee lähipäivinä, kunhan ehdin käymään läpi ja käsittelemään.

Huomenna on ensimmäinen työpäivä. “Tule aikaisintaan kymmeneltä, ei täällä ketään aikaisemmin kuitenkaan ole”. Töissä TKK:lla, eli virkamiestyöaika noin virallisesti ottaen.

Ei kommentteja

Uh-huh, Suomi on iso maa

May 17 2007 Blergh,Omat

Tänään olen ollut liikkeellä puoli kuudesta asti. Sadistinen aika herätä tuo (05:00), ainakin jos menee nukkumaan kolmelta.

Junalla Tampereelle (nukkuen, ylläri). Auton kyydissä (koomaten, ylläri) Jyväskylään. Jyväskylästä auton ratissa (hereillä, yllättävää kyllä) Mikkeliin. Mikkelistä Imatralle (ei mitään muistikuvaa, iski väsymys). Imatralta suunta Lahteen, Lahdesta Tampereelle. Tampereella pysähdys, seuraavana Helsinkiin. Helsingistä (muun lisäksi) hain unohtuneen kamerani (perkele, juuri tänään piti olla ilman kameraa). Pasilasta junalla Hämeenlinnaan, josta autolla Forssaan. Forssasta Toijalaan. Toijalasta Päivölään kävelemässä (Communicator on tavallaan hauska laite, helppo käyttää puolinukuksissa kävellessäkin). Iski aikataulun kannalta pahempi kiire, joten uhrauduin kävelemään.

Päivän väläys: ostin Pasila-Hämeenlinna-matkalle Pasila-Tampere lipun. Onneksi menetys tuli korvattua, löytyi maasta käyttämätön lippu – paluumatkan Toijala-Helsinki pääsee ilmaiseksi.

Räpläsin viimeisellä etapilla tekemisen puutteessa 3G:n voimin kartankin:

Ajeluita

Matkaa kertyi auto(i)lla hitusen yli tuhat kilometriä minulle (kyydissä tai ratin takana). Keskinopeus taisi olla aika paljon yli nopeusrajoitusten, ja taisin itse olla lähinnä laskemassa sitä (silloin kun ajoin). Nyt on jännä fiilis, 3,5h oikeaa unta ja pari tuntia koomaa ei sovi yhteen 5h ajamisen kanssa. Ja jonkinlaisen (aika paljonkin) ajattelun loppuaikana.

Kaikki tuli tehtyä ja selvitettyä. Lopputuloksena dieseliä kului yhteensä noin 180 litraa, juna- ja muita lippuja 91,6€, nähtiin suurehko määrä ihmisiä, siirrettiin jänniä objekteja ympäri Suomea, rakennettiin asioita. Hyvät pikkubussit pelastavat päivän (takana iso pöytä, jonka ääreen meni neljä tai viisi ihmistä hyvin, suuri takakontti kun takimmaiset penkit oli poistettu). Invertterit ovat mainio keksintö kannettaville. GPS on voittajan valinta. Selasin Hämeenlinnaan mennessä GPS:n logeja, huippunopeudeksi sanoi vähän turhan paljon (1,5x nopeusrajoituksen verran), mutta kyseessä voi olla bugikin (sirf I ei ole kaikkein tarkin piiri). Tavallaan pelottavaa, mutta en sentään itse kyseisellä pätkällä ajanut. Tukiasemat autoissa on hieno idea. Varsinkin kun käytössä oli muutama 3G-puhelin kiinteillä liittymillä ja kone, joka reititti yhteydet eri puhelinten kautta. Tietenkin @450 olisi ollut vielä hienompi, mutta kuulemma sen hankkiminen oli tullut mieleen hieman liian myöhään. Ei sillä, ratkaisu toimi hienosti, kun mukana oli kuitenkin suuri osa tarpeellisista asioista (kartat, tietokannat, riittävästi laskentatehoa, tallennustilaa, jopa englannin- ja suomenkieliset wikipediat).

Niin, ja ei, kyse ei ollut mistään teekkarijutusta. Mutta aika monenlaisia lakkeja ja haalareita oli, aika opiskelijapainotteinen porukka. . Ei, ei enempää tietoja. :)

Ei kommentteja

« Edellinen - Seuraava »