Archive for June, 2007

Päivän saldo

Jun 26 2007 Omat

Unohdin avaimet ensimmäistä kertaa ikinä sisälle – kello 03:30 yöllä. Siivosin OUBSin editistä parisataa metriä ylimääräistä johtoa pois, samoin ison määrän plugeja ja patch-kaapeleita oikeille paikoille. Katselin vanhoja pätkiä muutaman tunnin. Katsoin pari elokuvaa. Kävin asuntotoimistossa viemässä rikkinäisiä loisteputkia pois, hain ison paketin vääriä loisteputkia, en saanut sytyttimiä, en saanut vara-avaintani (ei olekaan olemassa). Totesin, että ei taida olla rahaa huoneessa – ei voi tilata isännöintiliikettä avaamaan ovea. Tulee 50 euron lisälasku, jos ei maksa käteisellä samalla. Nukuin parin tunnin päiväunet käytävän sohvalla. Pääsin sisään n. 17:00, kun linnanisäntä tuli töistä. Kävin hakemassa liian ison suihkuverhon ikeasta. Opettelin käyttämään OUBSin isoa studiomikseriä kunnolla.

Lievästi sanoen mukavampi käyttää väylämikseriä kuin perinteistä “säädetään kanavakohtaisesti -> kaikki menee samaan outputtiin”. Muutenkin kyseinen laite (Mackie 8.24) on oikein mukava käyttää – ei aseta kovin paljoa rajoja. Ohjekirja oli hauska, aika paljon huumoria. Lisäksi lopusta löytyi liite siitä, miten laitetta voi kolvailla jos haluaa muutella toimintaa vielä enemmän.

Ei kommentteja

Ostelua

Jun 22 2007 Omat

Muutin Otarannasta 11m2 huoneesta 23m2 huoneeseen Jämeräntaival 1:een. Koska entinen asuntonikaan ei ollut täysi, voi vain arvailla mitä tapahtui muuttaessa. Melkein tyhjässä huoneessa on lisätäytettä on vasta yhden kirjahyllyn verran.

Pitäisi hankkia toinen toimistopöytä (syvyys 75cm, korkeus 60cm, leveys varmaankin luokkaa 2m), suihkuverho, isohko matto ja erinäisiä lokerikkoja/laukkuja asioille.

Lisäksi ostettavaa on hyvähkö vahvistin, kunnolliset kaiuttimet (2x etukaiutin, keskikaiutin), melko tehokas subwoofer, lisää muistia kannettavaan (+1GB), isompi tft pöytäkoneeseen (22″ laajakuva), uusi teleobjektiivi nykyisen tilalle kameraan, satula pyörään (nykyisestä päällinen vähän rikki – valuu sateella vettä satulan sisään) ja isohko läjä sekalaisia asioita (uudet kengät, fiksu syystakki, joitain vaatteita, akkuja, työkaluja jne.).

Samaan aikaan (melkein) jokaisen opiskelijan ystävä kela on maksanut minulle melko tasan 10 800 euroa opintotukia. Ennen valmistumistani tulen nostamaan luultavasti noin 15 000 euroa lisää. Palkkaa on ehtinyt kertyä töistä yhteensä yli 15 000 euroa. Mtäh??! Mihin se kaikki on kadonnut?

Ei kommentteja

Auringonnousu

Jun 22 2007 Omat

Oli taas auringonnousu. Meri oli melkein tyyni, lokit eivät kirkuneet. Yksittäinen lintu lauloi jossain puiden keskellä. Lokit lensivät aivan vesirajassa, ja nousivat välillä ylemmäs kaartelemaan. Taivaanranta rupesi hiljalleen kirkastumaan, ja lopulta aurinkokin näyttäytyi. Taivasta synkistäneet pilvet katosivat samaan aikaan kun aurinko rupesi lähestymään horisonttia.

Vaikka huomenna olisi työpäivä, valvominen olisi silti kannattanut. Ehkä huomenna sama mutta kameran kanssa, ehkä ei.

Nyt kun päivä alkaa, voisin mennä nukkumaan. Ensimmäisenä koko seitsemän hengen solusta.

Ei kommentteja

Bah

Jun 21 2007 OUBS,Omat

Työt alkoivat jo ajat sitten. Työt, muuttaminen, vanhan asunnon siivoaminen hiljalleen jne. vie melkein kaiken ajan. Loppuaika menee OUBSin laitteita säätäessä ja opetellessa, pyöräillessä, kaverien kanssa tai muuten vapaa-aikana (esim. elokuvia katsoen tai irkaten).

Kävin eilen katsomassa elokuvan, 300. Kohtuullisen hienoja efektejä, ei mitään repäisevää. Hyvä, että en joutunut lipun hintaa maksamaan (taas jostain lyhyestä käyttäjätutkimuksesta hankittuja). Muutamassa kohtauksessa oli hauskaa huumoria, joka sai hymyilemään. Taistelukohtaukset olivat joistain kohdista hienojakin.

Myös valokuvaaminen on jäänyt vähemmälle ajan ja innostuksen puutteen vuoksi. Dilbert kertoo asiasta enemmän.

Säädin OUBSissa wanhoja yleltä saatuja isoja betakameroita kuntoon – kuvanlaatu on jotain oikein tyydyttävää. Ainoa vika on paino (luokkaa 20kg), mutta omassa studiossa kuvatessa se ei haittaa mitään. Kameroita oli jännä säätää. Purin isot objektiivit, putsasin ja kokosin takaisin. Kaikki linssit jne. olivat löysällä – eron kuvanlaadussa todella huomasi. Lisäksi kameran kyljestä monen millin paksuisen metallisen levyn takaa löytyi ~40 potentiometriä, joilla sai säätää kaiken. Kesti “hetki” päästä jyvälle niiden toiminnasta. Huollettavuus oli vähän eri luokkaa kuin uusissa kameroissa – kaikki osat (takaosan piirilevyä lukuunottamatta – sitä, joka yhdistää moduulit toisiinsa) ovat moduuleina, joita voi vaihdella suoraan vetämällä irti ja painamalla uuden tilalle.

Ei kommentteja

Seuraava »