Archive for August, 2007

Yön myöhäisraportti

Aug 26 2007 Omat

Yö alkaa olla jo ohi. Aurinkokin nousi ja esitteli itseään kameran edessä. Oli mahtavan näköistä, ei tullut otettua pahemmin kuvia.

Valvomiskunto on selvästi heikentynyt. Nyt alkaa olla kylmä, kaikki kolaukset tuntuvat jäämään soimaan päässä ja muutenkin on vähän jännä olo. Tosin pirteystaso eilen (ja kuluneella viikolla muutenkin) vaikuttaa varmaan aika paljon. Pakko nukkua parin tunnin päiväunet että jaksaa iltaan saakka.

Ei kommentteja

Douh.

Aug 26 2007 Omat

Hajosi kovalevy. Hypervisorista. Yksi virtuaalikoneiden heikkoja kohtia. Hajosi jännästi:

root@rehtori:/# ps aux
Error, do this: mount -t proc none /proc
root@rehtori:/# mount
/dev/hda2 on / type ext3 (rw,usrquota)
proc on /proc type proc (rw)
root@rehtori:/# ls -lah /proc
total 0
root@rehtori:/# ls -lah
total 0
root@rehtori:/# cd bin
root@rehtori:/bin# ls
root@rehtori:/bin# ls -lah ls
-rwxr-xr-x 1 root root 75K Jul 16 2004 ls
EXT3-fs error (device hda2): ext3_readdir: bad entry in directory #470511: inode out of bounds – offset=0, inode=470511, rec_len=12, name_len=1
EXT3-fs error (device hda2): ext3_readdir: bad entry in directory #2: rec_len is smaller than minimal – offset=0, inode=0, rec_len=0, name_len=0
EXT3-fs error (device hda2): ext3_readdir: bad entry in directory #32449: inode out of bounds – offset=0, inode=32449, rec_len=12, name_le…

Tein taas “musiikkilöytöjä” – Evanescence (hyi, vaatii flashin, ei mitään hajua mitä sivuilla on). Ts. kuuntelin läpi lisää koneeltani löytyneitä musiikkeja ja törmäsin taas yhteen artistiin, joka sai jäädä soittolistaan. Josta en ole joskus aikaisemmin pitänyt.

OUBSissa kuvattiin Mufflerin (piru, täytyi käyttää wikipediaa, kun ei löytynyt muita järkeviä – yllättävää kyllä sivu näyttäisi olevan suunnilleen oikeassa) musiikkivideota. Eilinen ilta ja iso osa yöstä meni studiota siivotessa, rakentaessa ja valaistusta laittaessa. Video on valmis… joskus muutaman viikon päästä.

Kuvauksissa hajosi OUBSin Canon XL1:n iso objektiivi. Objektiivin päähän osui käsi, ja bajonetin kiinnitysrengas irtosi, onneksi objektiivista eikä kamerasta. Samalla johdot irtosivat, renkaan olisi saanut ruuvattua takaisin kiinni itsekin. Uusi objektiivi maksaa n. 1300€. Jos jompikumpi omista objektiiveistani hajoaisi, olisi hulluutta huollattaa sitä. XL1 on uskomaton kamera — kallis ja erittäin huono käyttää. Hyvä kuvanlaatu jne., mutta napit sijoitettu huonosti ja hankala käyttää. Olkatuki (lisäosa) on muovia, eli hajoaa. Uusi maksaa n. 200€.

Vielä viisi päivää töitä TML:llä, ja sitten on ehkä omaakin vapaa-aikaa taas. Nyt valitettavan usein päivä menee töissä, töiden jälkeen kauppaan ja ruokaa. Loppuilta enemmän tai vähemmän OUBSin hommia, nukkumaan joskus yöllä.

Tänään tuli syötyä aamupalaksi kuusi karjalanpiirakkaa ja puoli litraa jogurttia, päiväruuaksi 200g makaroonia ja purkki tonnikalaa (juu, ei innostanut ruuanlaitto liikaa), jälkiruuaksi puoli litraa jäätelöä, välipalaksi yksi fazerin suklaalevy, iltapalaksi pari ruispalaa ja pari pakettia nuudeleita. Lisäksi 2l vettä ja 1l vitalia. Brr, suhteellisen paljon taas. Suurin liikuntasuoritus oli kävellä pysähtymättä studiosta keittiöön, eli alle 40m käytävää.

Idlerin webbisoftat alkavat näyttää aika kivoilta, mm. kirjanpito alkaa uhkaavasti lähestyä käyttökelpoista. Pitkästä aikaa ehti ja jaksoi taas lukea kirjojakin.

Pitäisi ostaa kunnollinen webbihotelli, joka oikeasti myös toimii. Hinnan puolesta esim. Servage näyttää hyvältä – luotettavuus ja palvelutaso saattaa toki olla jotain täysin muuta.

Sain yön aikana kirjoitettua aika monta sähköpostia ja pari kirjettä ihmisille, joihin ei ole pitänyt (valitettavan) pitkään aikaan yhteyttä.

Tähän päättyy yöraportti, hyvää loppuyötä. Seuraavana voisi lähteä ulos. Tavoitteena valvoa iltaan asti ja pyöräyttää unirytmi takaisin järkeväksi, eli herätä maanantaina oikeasti aamulla eikä suoraan lounaalle.

Ei kommentteja

Tiedänkö paljon?

Aug 24 2007 Jutut

Vasta kun tietää riittävästi, ymmärtää miten paljon on asioita joita ei tiedä tai ymmärrä.

Esimerkiksi Päivölässä adminina aloittaessa kuvitteli osaavansa “lähes kaiken” – kuten muutkin adminit. Nopeasti valkeni, että osaa vain hyvin hyvin pienen osan. Mitä enemmän on opiskellut, lukenut ja ollut alalla töissä, sitä enemmän tajuaa, miten vähän osaa.

On jollain tavalla hienoa ymmärtää, miten avuton ja osaamaton on – verrattuna siihen, mitä tietoa olisi olemassa. Eri asia on, miten paljon jostain asiasta osaa ympärillä oleviin ihmisiin verrattuna.

Eräs ihminen on toistellut useamman kuin yhden kerran “kunnioittavansa/arvostavansa osaamistani paljon”. Tajusin, että sillä ei ole mitään väliä. Minua ei kiinnosta, arvostavatko ihmiset sitä mitä osaan. Se osaaminen on hyvin pitkälti itseäni varten. Minua kiinnostaa, selviänkö sillä elämässä edes jotenkuten ja ansaitsenko sillä elantoni (=arvostavatko yritykset sitä). Sillä on merkitystä, mitä muut ajattelevat minusta ihmisenä.

Itsepuolustus (taistelutaidot) on jännä asia osaamisena. Aina kannattaa paeta paikalta, ja itse hyvin usein pystyy välttämään tilanteita tai poistumaan. Eri asia on, kun paikalla on joku itselle tärkeä ihminen, joka ei jostain syystä pääse pois. On osaamista, joka on olemassa enemmän muita varten. Mutta toisaalta julmasti ajatellen itselleen tärkeitä ihmisiä suojelee loppujen lopuksi itsekkäistä syistä.

Ei kommentteja

Koodia

Aug 21 2007 Omat

Keskimäärin 1,23 pankkitapahtumaa / vuorokausi edellisen kolmen vuoden aikana. Ruokaan on mennyt rahaa lähes 3000 euroa. Ei kovin tarkka, koska maksoin 3v sitten melkein kaikki ostokset käteisellä, eikä käteisostoista ole tietoja. Tilitapahtumia on 920kpl. Menoja n. 36000 euroa, josta hieman yli 5000 euroa vuokria. Tuloja onneksi enemmän.

Teinpäs vihdoinkin kirjanpito-ohjelmani käyttökuntoon – ei vielä valmiiksi. Puuttuu tapahtumien tagit, automaattinen siirtäminen tileille ja automaattisten tagien lisäys. Käyttöliittymää täytyy vielä hioa aika paljon muutenkin.

Tänään näkyi kaapin kokoisella parrakkaalla kaljulla tatuoidulla keski-ikäisellä miehellä paita, jossa luki “Minulle ei vittuilla”. Hauskaa oli paidan väri (vaaleanpunainen).

Ei kommentteja

« Edellinen - Seuraava »