Kuka on kuollut?
“Tämä on ainoa asia jonka tulen teille opettamaan”, hän sanoi. “Pankaa kysymysmerkki kaikkeen. Sinä päivänä kun unohdatte sen, kun lakkaatte kysymästä, olette ihmisinä kuolleita.”
Jan Kjaerstad, Rakkauden merkit
Uskon, että ihminen voi kuolla fyysisesti, mutta paljon helpommin ja aikaisemmin henkisesti. Fyysinen kuolema yllättäen vie henkisen mukanaan, mutta myös toisinpäin.
Kyseenalaistaminen on hyvä mittari henkisestä elämisestä. Kun alkaa uskoa asioita suoraan, tappaa oman ajattelun. Kun tappaa oman ajattelun, tappaa syyn elää.
Käsitystäni kuoleman parista puolesta vahvisti samasta kirjasta toinen kohta:
“Kuolema on sitä että joko ruumis tai pää antaa periksi”, pappa sanoi kerran. “Moni aliarvioi jälkimmäisen.”
Nyt on helppo olla maailmanparantaja ja uskoa olevansa itse oikeassa, mutta itsekin mukautuu, sopeutuu ja alkaa uskoa asioita ilmaan mitään kysymyksiä aivan liian helposti. Kyseenalaistaminen on kuitenkin eri asia kuin kaiken vainoharhainen epäileminen ja muuttaminen – ongelma on vain löytää tasapaino ja pystyä pysymään siinä.
Ystävät ovat arvokkaampaa kuin varallisuus…
Väite: raha katoaa, eikä tuo oikeasti iloa.
Olisi valehtelua väittää, että rahalla ei saa mitään iloa. Rahalla voi ostaa iloa, mutta aina vain huonommin. Joka kerta tarvitsee enemmän ja isompaa. On tavallaan jännä tajuta tunteneensa ainakin …
[...] aikaisemmin siitä, miten fyysisesti elossa oleva voi olla silti kuollut. Uskotko kaiken mitä sinulle sanotaan? Jos joku kertoo keskustelussa vaikkapa “huoltoaseman [...]