Kävin maanantaina ruokakaupassa.

30kg. 53€. Kallein kilohinta: 51€/kg (ei mauste). Halvin kilohinta: 0,9€/kg. Ruokakaappi tuli varustettua ihan kohtuullisen hyvin.

Kävin äsken tutkimuksessa x, jonka nimeä en tässä mainitse, mutta josta kerroin äskettäin blogissa. Tutkimus herätti muutamia huomioita käyttäjätutkimuksista.

Kutsu tutkimukseen on ensimmäinen kontakti, joka vaikuttaa hyvin paljon päätökseen tulla tai olla tulematta. Miksi tutkimus olisi kiinnostava? Harva menee pienen palkan (vaikkapa 10e/h – saman saa tenttivalvonnalla, ja tenttivalvonnassa voi yleensä esim. lukea omiin tentteihin samalla) houkuttelemana kovin moneen paikkaan. Itse satuin – melkein valitettavasti – menemään, koska teknisesti tutkimus kuulosti mielenkiintoiselta ja erilaiselta.

Kutsuun vastaukseen vastaaminen on seuraava ratkaiseva askel. Jos vastaa töykeästi tai töykeän kuuloisesti, osallistuja rupeaa hyvin helposti hankalaksi – vapaita aikoja löytyykin paljon vaikeammin, ei kiinnosta nähdä vaivaa asian eteen jne.

Vaikka käyttäjätutkimukseen osallistuvalle maksettaisiin, se ei ole työtä – käyttäjä ‘uhraa’ jotain itsestään tutkimukselle. Tutkimuksen järjestäjät eivät voi kohdella tutkimukseen osallistuvia kuin työntekijöitä tai koe-eläimiä. Käyttäjän pitäisi olla kaiken keskipiste, ei jokin asia joka on samassa tilassa tutkittavana. Vaikka tutkimuksia tehtäisiin sarjatyönä, tilanne on sama kuin ravintolassa. Ravintolan asiakkaana tuntee saavansa palvelua, kun kaikki ei näytä hoituvan vain sarjatyönä. Vastaavasti jos tutkimus on (lähes) yksittäinen, pitäisi silti olla illuusio rutiinista ja asioiden kunnollisesta osaamisesta.

Ei herätä luottamusta, jos tutkimuksen järjestäjät puhuvat omista asioistaan, viikonlopun tekemisistään jne. samaan aikaan kun järjestävät koetta. Samoin tutkimustilanteessa neuvojen ja avun pyytäminen voi olla melko suuri virhe – osaavatko nuo asiaansa vai ei?

Tutkimuksen järjestäjien pitäisi pukeutua sopivasti ja mahdollisimman neutraalisti (esimerkkinä helisevät korut tai vastaavat käsissä, jos joutuu tekemään jotain tutkittavan pään/korvien lähellä käsillä).

Jos tutkimukseen tulee yllättäen tauko/keskeytys, asiasta pitäisi kertoa tutkittaville järkevästi, eikä syyttää tekniikkaa tai muita ihmisiä asiasta. Pidemmässä odotuksessa pitäisi keksiä tekemistä (“hyllyssä on lehtiä, haluatko lukea jotain”) tai ehdottaa tutkimuksen keskeyttämistä.

Tylsään kolme tuntia kestävään tutkimukseen jossa pitää nähdä vaivaa ei riitä palkkioksi 10e/h. Suomalaiset tuskin uskaltavat/haluavat keskeyttää, mutta melko harva tulisi uudestaan tai suosittelisi kavereille. Ennemmin kiertää sana “se oli ihan pirun tylsää, en suosittele”.

Koehenkilöitä ei pitäisi missään papereissa yksilöidä. Vaikka tutkijat sanovat, että tietoja käsitellään anonyymisti (esim. ikä, sukupuoli jne. pidetään tulosten mukana, mutta nimellä ei ole merkitystä), ei herätä luottamusta jos tutkimuslomakkeissa on nimi, sosiaaliturvatunnus ja muita vastaavia tietoja. Esim. palkkionmaksulappu (erillinen paperi) on eri asia, samoin erilaiset suostumukset tutkimukseen. Kaikissa kyselyn papereissa pitäisi käyttää vaikkapa päiväystä ja etunimeä tai koehenkilönumeroa. Paperit olisi yhdistettävissä ihmisiin tarvittaessa. Tärkeämpää on mielikuva asiasta, ja esim. vahingot (jos paperi unohtuu pöydälle).

Olin vähän aikaa sitten Helsingissä eräässä käytettävyystutkimuksia järjestävässä yrityksessä räpläämässä (tulevaa) matkapuhelimiin liittyvää ohjelmaa ja kertomassa mielipiteitäni. Näin kutsun tutkimukseen, lähetin sähköpostia asiasta ja sain sähköpostilla vastauksen. Sovimme käytännön järjestelyistä. Järjestelyinä huoneessa oli tietokone, mikrofoni, minä ja kokeen järjestäjä. Viereisessä huoneessa oli tarkkailija, joka näki tietokoneen näytön kuvan ja mikrofonin äänen.

Kun menin paikalle, kokeen järjestäjä esitteli itsensä, tilat, tarkkailijan ja koejärjestelyn. Eritelty suostumus materiaalien (nauhoituksen ja tietokoneen kuvan) luovuttamiseen suurelle suomalaiselle matkapuhelinvalmistajalle kysyttiin. Järjestäjä kysyi, haluanko kahvia tai jotain syötävää.

Ohjelman “paperiprototyypin” (powerpointilla tehdyn, ihan järkevän) käyttäminen aloitettiin. Järjestäjä kuunteli hyvin aktiivisesti kaiken palautteen ja oli samaa mieltä kaikeasta mitä käyttäjätutkimukseen osallistuvana sanoin mielipiteinäni. “Samaa mieltä oleminen” ei ollut “tuo on totta, noin se täytyy tehdä”, vaan “totta, tuokin on vaihtoehto”, “ei olisi tullut itselleni mieleen” jne.

Varsinaisen palautteen antamisen jälkeen porkkanana järjestäjä esitteli ohjelman flashilla tehtyä demoa, josta sai paremmin kuvaa siitä, millainen ohjelmasta on oikeasti tulossa – tutkimuksen kannalta sillä ei ollut enää merkitystä. Lopuksi oli aikaa kysellä vapaasti kaikesta (“mitä tämä firma tekee, miten paljon tutkimuksia on, koska tuotteen olisi tarkoitus ilmestyä” jne.). Molemmat työntekijät kiittivät osallistumisesta, kysyivät, tiedänkö bussien aikataulut keskustaan, haluanko katsoa koneelta.

Ero edelliseen tutkimukseen oli hyvin hyvin pienissä asioissa ja asenteissa – en ollut koe-eläin vaan “tasa-arvoinen työkaveri”. Ensimmäiseen paikkaan en mene uudestaan, toiseen kyllä varsin mielellään. Ensimmäisenä kerrotussa tutkimuksessa oli mokattu kaikki tämän blogahduksen alkuosan jutut, toisessa ei mitään.

“Tyttö oli vasta nelivuotias, hänen muistikuvansa varmaankin vielä sekoittuivat, kun hänen äitinsä, selvittääkseen hänelle edessä olevan muutoksen, vei hänet piikkilanka-aidalle ja osoitti kauempana olevia vaunuja.

- Etkö ole iloinen? Tuo juna vie kotiin.
- Mitä sitten?
- Sitten ollaan kotona.
- Mitä tarkoittaa olla kotona? kysyi lapsi.
- Se missä ennen asuttiin.
- Mitä siellä on?
- Muistatkos vielä nalleasi? Ja ehkä nuketkin ovat vielä tallessa.
- Äiti, kysyi lapsi. – Onko kotonakin vartijoita?
- Ei siellä ole.
- Voiko sieltä sitten, kysyi tyttö, – karata?”

István Örkény – Minuuttinovelleja

Sähköisesti. Digitaalikameran kuvat, blog, sähköinen päiväkirja, sähköpostit, irc-logit, messengerin logit.

Paperilla edellisestä viidestä vuodesta on erittäin vähän mitään. Joitain kirjeitä, mutta niitäkin hyvin vähän.

Sähköisenä tallentuu huomattavan paljon kaikkea, esim. se, mitä uutisia luen (google readerilla), missä kuljen julkisilla (käsittääkseni YTV tallentaa logit bussikortilla maksaessa. VR:ltä saa selville tiliotteessa näkyvällä – en maksa käteisellä lähes ikinä – viitenumerolla, mikä lippu oli kyseessä), missä kännykkäni on ollut (operaattori tallentaa cell id:t).

Rupesin salaamaan aikaisempaa enemmän tiedostoja, mm. vanhat irc-logit. Tekstiviestejä tulee poistettua, kännykkään pääsee aina välillä (triviaalisti) käsiksi moni muukin ihminen.