Hautausmaat

Joskus tuntuu, että hautausmaat ovat ihmisten yritys päästä kohti kuolemattomuutta. Jättää muille muistutus olemassaolostaan. Minusta haudan pitäisi olla paikka, jonne voi mennä kunnioittamaan ihmisen muistoa. Ei julkinen muistutus ihmisestä, “älkää unohtako minua”. Ehkä kaikkein huvittavinta tähän liittyen oli 17-vuotias ihminen, joka oli varsin tietoinen siitä, mihin hänelle on ostettu hautapaikka. (Ja ei hautapaikan kuuluisi olla kauppatavaraa)

Pitäisi elää, mutta olla tietoinen kuoleman olemassaolosta. Hautausmaat ovat nykyään itselleni paljon arkisempia kuin ennen. Johtuu ehkä siitä, että pienenä hautausmaan näki kun sinne mentiin käymään, nyt esim. Ruoholahden kautta bussilla mennessä ei voi olla näkemättä.

On tavallaan sääli, että (enää) ei voi – voi, mutta “kukaan muu ei tee niin” – haudata ihmistä paikkaan, jonka vain läheiset löytävät ja tietävät. Vaikkapa sinne metsän reunaan syrjäiseen paikkaan, ei yleiselle hautausmaalle.

Jännä sivuhuomio: hautaustoimilain mukaan polttohaudatun tuhkien sijaintipaikka täytyy ilmoittaa rekisteriin. “Ripoteltu mereen paikassa se ja se” on varmasti erittäin olennainen tieto. Ruumiin sijaintipaikalla voi olla esim. rikostutkinnassa tai vastaavassa jälkikäteen merkitystä, tuhkalla tuskin.