Puolikasta paahtoleipäpakettia, puolta litraa jäätelöä ja vesilitraa myöhemmin voisi käydä nukkumaan. Ei ole nälkä – söin päivällistäkin ihan kunnolla. Ja lounasta. Ja aamupalaa. Vaikea käsittää, miksi aamupala on niin tärkeä ateria – itse lähinnä unohdan syödä aamupalaa ja menen suoraan lounaalle.
Kävin katsomassa finnkinossa The Kingdomin. Ensin negatiiviset puolet: jos auto lentää ympäri, en halua välttämättä nähdä kuvaa, jossa ei näy käytännössä mitään. Kamera heiluu, kuvassa on ööö… mustaa ja jotain epämääräistä muuta? Oikeastaan yksikään kuva ei ollut vakaata, kameran piti heilua kokoajan. (Jenkki) hyvikset ovat kuolemattomia ja melkein haavoittumattomiakin. Jenkit osasivat, muut eivät. En pitänyt loppukohtauksesta, elokuvasta ei oikein selvinnyt yhteyttä oikeudenkäynnin ja tapahtumien välille. Jenkit esitettiin täysin hyviksinä, “olemme tulleet tänne pelastamaan teidät ja auttamaan”. Lisäksi vaikea uskoa, että pahikset ovat niin tyhmiä (miten pääpahis löytyi).
Hyvät puolet: auto ei räjähdä törmäyksestä. Esim. aikaisemmassa “auto lentää ympäri” näytettiin kuitenkin vilauksina yleiskuvaakin, eli pysyi suunnilleen perässä siitä mitä tapahtuu. Elokuva ei pilkannut islamia, vaan otti sen vakavasti ja tavallaan auttoi myös ymmärtämään. Ehkä hieman liikaa “islam käskee tappamaan vääräuskoiset, kaikki muslimit haluavat tappaa muita”. Myös pääosia esittävät jenkit olivat vain ihmisiä (surivat, murtuivat jne.). Joiltain osin tapahtumat ja ihmisten toiminta oli melko absurdia (pommitetaan jenkkien auto, kidnapataan yksi, jätetään ihmiset vartioimaan autoon jääneitä eikä vaan teurasteta kaikkia, häh?).
Loppukevennys youtubesta.
Jo hetken aikaa sitten Jokelassa tapettiin yhdeksän ihmistä, myös ampuja – omaan luotiinsa.
Jokainen meistä on sairastunut “elämä”-nimiseen tautiin, joka johtaa aina kuolemaan. Kuolema on siis osa jokaisen olemassaoloa, eikä sitä voi välttää. Kuolemaa täytyy pelätä ja kunnioittaa. Itsetuhoinen ei saa olla, samoin muilta hengen riistäminen on väärin. Kuolemaa ei saa odottaa, mutta silti se pitää olla valmis kohtaamaan.
Miksi kuolemaa pidetään asiana, jota pitää yrittää paeta? Olisiko tosiaan parempi asua täällä satoja vuosia? Vaikka keho kestäisi, kuinka monen mieli pysyisi mukana? Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, koska ihminen on kuollut. Tiedän liian monta 70-vuotiasta, jotka vain odottavat kuolemaa tai alkavat “olla kyllästyneitä elämään” – ei kiinnosta tutustua mihinkään uuteen tai opetella uusia asioita. Uskoo jo nähneensä kaiken ja olevansa kokenut ihminen. Tieto siitä, että elämä ei olisi loppumassa vielä pitkään aikaan toki muuttaisi asennetta. Vaikea silti uskoa, että kovin monen pää kestäisi pitkään. Toisaalta tähänkin on poikkeuksia.
Huomasin myös kirjoittavani häiritsevän paljon kuolemasta: hautausmaista, koska ihminen on kuollut ja ihmiselämän arvosta.
Tulin eilen nähneeksi Aleksanterin teatterissa Viivi ja Wagner – kärsämysoperetin.
Operetissa – tai musikaalissa, tai teatterissa, miten haluaakaan sanoa – oli hauskaa musiikkia, joitain osuvia sanotuksia ja huumoria. Osa lauluista jäi kuulematta – soittimet olivat ehkä vähän liian kovalla. Kaikkia vitsejä en osannut arvostaa, mutta eipä jokaisesta Viivi ja Wagner -stripistäkään pidä. Muutamat vitsit ja tokaisut osuivat varsin hyvin kohdalleen. Musiikkia oli sovitettu sanoihin ja näyttelemisen käänteisiin yllättävän tarkasti ja toimivasti.
Sika ja nainen on jännä yhdistelmä. Usein on helpompi ajatella mies sikana kuin nainen vaikkapa kanana. On vaikea uskoa, että kana ja mies tai kana ja sika sarjakuvahahmoina toimisi yhtä hyvin. Viivissä ja Wagnerissa minusta eräs hieno puoli on, että sitä ei ole suunnattu kummallekaan sukupuolelle. Tai vaikka sisällön puolesta (fiksu (?) nainen ja typerä sika) se on suunnattu naisille, myös miehet lukevat ja nauravat, mikä on saavutus. Harvat ihmiset hyväksyvät itseään arvostelevia ja pilkkaavia asioita. Tähänkin muuten on poikkeuksia, ominaisuus jota tavallaan on oppinut arvostamaan, ja jota itselläni on hyvin vähän.
Liput eivät maksaneet opiskelijoille paljoa, oli ihan hintansa arvoinen tunti. Vielä 9.12. pääsee alennushintaan (15€/pää).