Tajusinpa tässä, kuinka suppeaa ja sinänsä turhaa oma IT-osaamiseni(kin) on. Kuka tahansa pystyy opettelemaan vaikka ulkoa, miten säädetään jokin ohjelma toimimaan. Samoin esim. jonkin ohjelmointikielen opetteleminen on terveelle asiasta kiinnostuneelle ihmiselle triviaalia. On useinkin sanottu, että osaavalle ohjelmoijalle kielellä ei ole väliä. Taito on pystyä pitämään kasassa laajempikin kokonaisuus ja toisaalta (oikeanlainen) luovuus esimerkiksi algoritmien suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Samalla tuli huomioitua, että en arvosta omaa osaamistani – vaikkapa sitä, että voin neuvoa jonkin asian säätämisen Windowsiin (tai Linuxiin tai BSD:hen tai…) ulkomuistista puhelimessa kuulematta tai näkemättä mitä toisen näytöllä tapahtuu. Silläkin olisi väliä, moni ihminen ei osaa eikä halua tai jaksa itse selvittää sellaisia asioita (“Miksi tässä koneessa ei toimi wlan?”). Mutta se tarvekaan ei saa minua arvostamaan sitä osaamista itselläni. Sen perusosaamisen arvostus on päinvastoin tippunut kun on edennyt opinnoissa.
Opiskellessa on tullut paljon tietoa, jota ei voi käyttää suoraan mihinkään. Esimerkiksi tietojenkäsittelyteoria ei oikeastaan auta mitenkään siinä mitä ohjelmoin, mutta silti se muuttaa ja toivottavasti laajentaakin ajattelua. Se (IT-)osaaminen jota on alkanut arvostaa on asioiden ja kokonaisuuksien paljon laajempi haliltseminen ja ymmärtäminen.
Sille, että ymmärtää jotain laajempaa ja abstraktimpaa kuin vaikkapa yhden tietyn yrityksen tietojärjestelmien hoitamiseen liittyvät asiat tarvitaan toki pohjaksi yksittäisten asioiden osaaminen. Ei ole hyötyä ymmärtää miten kannattaa toteuttaa ja miksi, jos ei pysty toteuttamaan. Toisaalta pahinta on, jos osaa tehdä yksittäisiä asioita, ei ymmärrä kokonaisuutta alkuunkaan, uskoo ymmärtävänsä ja on vastuussa toteuttamisessa. (Vinkki, tiedän tällaisia(kin)ihmisiä aika paljon, katsokaa peiliin. Ja en kiellä ettenkö kuuluisi itsekin tähän ryhmään ainakin välillä.)
Tulin ohimennen koodanneeksi tällaisen. Tiedostona annetaan sid (C64:n musiikkitiedosto) ja ulos tulee mp3. Oli tylsää, mutta ihan kiva tehtävä. Sidit on jänniä, niitä jaksaa kuunnella aika pitkään, kaikesta yksinkertaisuudesta huolimatta.
Teimme OUBSissa syksyn aikana muun tuotannon ohessa Noir-lyhytelokuvan Ei savua ilman tulta. Elokuva lähetettiin ensimmäistä kertaa kanavalle 22.11.
Oli ihan hienoa nähdä sen monen monen tunnin väännön tulokset valmiina kokonaisuutena. Kohtauksia oli kuusi, jokainen kuvattiin alle päivässä. Pisimmillään meni käytännössä koko päivä kuvaamiseen. Lisäksi leikkaaminen, musiikki, äänet ja lopullinen kohtausten kokoaminen veivät varsin paljon aikaa. Budjetti oli aika tasan 0€. Nauhat olivat vanhoja uudelleenkäytettyjä nauhoja, mitään ei hajonnut (paitsi vanha kamera viimeistä kohtausta kuvatessa). Tupakat näyttelijät ostivat itse. Kaikki rekvisiitta löytyi varastoista.
Huomaa, että jokaisen pitäisi päästä (tai joutua, riippuu asenteesta) tekemään itse video: haastattelu, lyhytelokuva, yhdistys-/yritysesittely tai vastaava. Vain tekemällä tajuaa, miten työlästä on lavastaa, valaista, kuvata ja nauhoittaa hyvin ja jälkikäsitellä (leikata, korjailla virheet, säätää äänet) lopputulos. Ja miten vaikeaa on näytellä luontevan näköisesti. Samoin kun on itse nähnyt paljon vaivaa videon eteen (jotain ihan muuta kuin kotivideokameralla heiluvaa kuvaa bussin ikkunasta), tajuaa myös arvostaa muiden tekemää aivan erilailla. Laitteita oppii kuka tahansa käyttämään (kameraa on helppo käyttää 10 minuutin selostuksen jälkeen), valaistus ei ole teoriassa vaikeaa – käytännössä vaatii paljon kokemusta osata valaista hyvin. Leikkaaminenkin on nykyään tietokoneella helppoa ja nopeaa – mutta se, että leikkaukset näyttävät hyviltä on täysin eri asia.
Oli mukavaa olla tekemässä erästä yhdistysesittelyä hetki sitten. Yhdistyksen edustajat jotka puhuivat kameran edessä olettivat aluksi, että kyllähän sellaisen lyhyen puheen puhuu kamerallekin ulkomuistista, ei siinä ole mitään vaikeaa. Vartin änkyttämisen ja ajatuksen katkeilun jälkeen alkoi olla puhujallekin selvää, että kameran edessä esiintyminen onkin aika eri asia kuin ihmisille puhuminen. Samoin paikalla olleet (toivottavasti) alkoivat ymmärtää, miksi tunnin ohjelman tekeminen viikossa kuuden hengen voimin on iso saavutus.
Itselläni? Joudun pitämään pitkähihaista ulkona. Tai t-paitaa ja takkia. Tai kovemmilla pakkasilla jopa pooloa ja fleeceä. Ensi talvena aion pitkästä aikaa alkaa käyttämään takkiakin. Itseasiassa en ole omistanut moneen vuoteen talvitakkia, jota pitäisin esim. kaupungilla päällä.
Kaikki kaupat ovat riemuissaan, ihmiset ostavat tänäkin vuonna uudet talvivaatteet, ei edellistalven tyyliä voi enää käyttää. Itsekin sorruin ostamaan mm. uuden talvitakin ja uudet kengät. Tosin vain siksi, että vanhoja ei ollut.
Huomasin vanhoista lenkkareistani jännän piirteen. Pohjat ovat kuluneet käytännössä pohki ja jäljellä olevan ohuen pohjan liimaus pettää,. Kantapäissä on käytännössä pelkkä kehikko pohjassa jäljellä. Muuten ei mitään ongelmaa, mutta vesi ja kivet menevät kantapään ilmataskun sisälle. Onneksi ei tarvitse enää käyttää – uudet juoksu- ja kävelykengätkin tuli jo ostettua.