Anna muille anteeksi.

Älä sano “saat anteeksi”, jos et todella tarkoita sitä – valehtelet.

Anteeksi antaminen tarkoittaa sitäkin, että asia on hyvitetty. Toinen ei ole enää velvollinen korvaamaan asiaa. Anteeksi annettuja asioita ei kaivella, mutta vanhoja ei tarvitse unohtaa – ei ole syytä olla naiivi ja uskoa kerta toisensa jälkeen sanan “anteeksi” merkitykseen samassa asiassa. Minusta unohtaminen ei myöskään tarkoita, että asiasta ei saisi puhua oikeaan sävyyn. Muistuttaminen (“muistattekos, kun se teki…”) tai asiaan vetoaminen (“sinun pitää tehdä näin, koska teit silloin…”) ei ole oikein – sen sijaan esimerkiksi “teet muuten saman virheen kuin aikaisemmin” voi hyvinkin olla.

Valehteleminen on väärin.

Näin kuulee usein.

Oma mielipiteeni asiaan: valehteleminen on lähtökohtaisesti väärin. Valehdella voi kuitenkin monella lailla. Se, että valehtelee jostain pienestäkään asiasta asettaa valtavaan vastuuseen.

Lähes ainoa perustelu valehdella on, kun ihmisiä satuttaa enemmän kuulla totuus kuin valhe – ja tajuta myöhemmin, että se oli valhe. Mutta on väärin käyttää valtaansa sen päättämiseen, mitä muut haluavat, jos (tai lähinnä kun) siihen ei oikeasti pysty. Lisäksi ajautuu hyvin helposti valheiden kierteeseen.

Valehdella voi epäsuorasti jättämällä kertomatta asioita. Aina välillä on parempi jättää ainakin joitain asioita kertomatta, ja toivoa, että asiaa ei kysytä. Mielestäni vanhemmat eivät tee väärin kertoessaan lapsille vain osan totuudesta joissain asioissa tai yksinkertaistaa jotain. Toisaalta en muista, että itselleni olisi ikinä sanottu esim. kuolemasta pienenä, “vaari lähti pitkälle matkalle eikä tule takaisin”, vaan tiesin että vaari kuoli. Samoin en ikinä uskonut joulupukkiin, koska meillä ei sellaista käynyt – ja siitä olen ihan iloinen.

On jännää huomata, miten suunnattomasti ihmiset arvostavat – mutta myös halveksuvat – rehellisyyttä. Arvostus on jännä asia, sitä saavuttaa hyvin hitaasti ja menettää erittäin nopeasti. Halveksuntaa saa helposti ihmisiltä kun vastaa rehellisesti kysymykseen, johon ei haluttu vastausta – varsinkin jos ei tunne kysyjää riittävästi. Esimerkiksi

“Käyttäydyinkö aivan typerästi?”

Hetki sitten blogasin siitä, miten istuin koodaamassa monta tuntia ilman käsitystä ajan kulumisesta ja ilman että tulisi nälkä.

Menin pikkujouluista tullessa koneelle, ilman aikomusta “olen tässä vain hetken”, koska seuraavana päivänä ei ollut mitään tarvetta nousta aikaisin. Sen jälkeen tein jotain, mistä pidän: joutui keskittymään, pitämään mielessä ison kasan asioita, sain aikaan jotain hyödyllistä, opin uutta ja tietysti kehityin jossain. Eli ohjelmointia.

Nykyään ehkä muutaman kerran vuodessa uppoudun oikeasti noin (kts. aikaisempi postaus) tekemään jotain. Mikä on hyvä asia, se myös purkaa stressiä. Ja auttaa pääsemään eroon siitä oravanpyörästä, jossa tämä maailma elää: ihmisillä on niin kiire, että ei kiireeltään ehdi tekemään yhtään mitään.

En osaa pitää epäterveellisenä tai sairaana sitä, että voin keskittyä johonkin tuollaiseen niin, että unohdan esimerkiksi nälän tunteen siksi aikaa. Jos niin kävisi jatkuvasti tai jos en pystyisi kontrolloimaan asiaa, se voisi alkaa olla ongelma. Söin seuraavana päivänä riittävästi, enkä usko että kehoni ei selviäisi ongelmitta sellaisesta.

Mutta koska nyt on joulu, voisin siirtyä ajankohtaisempaan asiaan ja toivottaa kaikille hyvää joulua! Kokeilkaa seuraavana vuonna ostaa vähemmän lahjoja, stressata vähemmän ja käyttää jouluun huomattavasti vähemmän rahaa – ei sen pitäisi olla mikään kulutusjuhla.

Ja päivän blogausaiheisiin. Tänään puhumme kiireestä, johon jo aikaisemmin olemme kiinnittäneet huomiota. Erityisesti huomiota kiinnitetään kiireen turhuuteen.

(Uutistenlukijan ääni loppuu, sadunkertojan ääni alkaa)

Olipa kerran OUBS. Olipa kerran asia, jonka opin OUBSista hyvin konkreettisesti. OUBS on hyvin erikoinen (tai jopa erilainen) paikka. Tässä erikoisessa (tai jopa erilaisessa) paikassa jotkut ihmiset yrittävät kerätä (tai jopa keräävät) itselleen kunniaa/kunnioitusta haalimalla niin paljon tekemistä ja olemalla niin kiireisiä, että saavat loppujen lopuksi hyvin vähän aikaan.

(Tässä kohtaa pahoinpidellään sadunkertoja ja heitetään ulos ovesta. Ja jatketaan lukemista)

Hyvänä esimerkkinä edellisestä ilmiöstä on, että ei hoideta omaa pientä asiaa (“voitko järjestää tämän paikan”), vaan kulutetaan aika ympäriinsä vaelteluun ja muiden juttujen pikkuasioiden tekemiseen. Lopuksi todetaan että “en ehtinyt tekemään omaani kun autoin kokoajan kaikkia muita, voitteko auttaa tässäkin paikassa?”. Kukaan muu ei voi kieltäytyä, koska henkilö on kieltämättä käynyt näyttäytymässä muuallakin monta kertaa, vaikkapa nostamalla yhden roskan roskikseen ja jatkamalla seuraavaan paikkaan.

Ihmiset haluavat, että muut kunnioittavat. En tiedä miksi, se on vain ilmiö. Moni ei suostu asiaa tunnustamaan. Mikä ei ole yllätys, ei ole turha idea vähätellä tuollaista – ja kerätä sillä pisteitä muilta. “En minä halua, että muut kunnioittavat minua, ei sillä ole mitään väliä” – “miten se uskaltaa asennoitua noin, vähän rohkeaa”.

Naurettavaksi OUBSin (tai joidenkin OUBSilaisten) kiireen tekee se, että enemmän aikaa menee kiireestä valittamiseen kuin kiireitä aiheuttavien asioiden hoitamiseen. Ja toisaalta täysin toissijaisiin asioihin.

Lisäksi kiireestä valittamisella hankittua stressiä ja pahaa oloa täytyy tietenkin purkaa. Ja kun purkaminen tapahtuu hyvin usein OUBSin tiloissa (esim. pelaten tai elokuvia/sarjoja katsellen), sekä valittaminen että purkaminen ovat “töiden tekemistä”, jolloin ‘on tullut koko päivä tehtyä ihan sikana kaikkea’.

Jos kiireestä valittaminen (ja toteamukset “nyt on ihan sikana tekemistä”) jätettäisiin kokonaan pois, sovittaisiin työajat (tehdään joko töitä tai ei tehdä, ei välimuotoa “teen vähän töitä ja vähän muuta kokoajan”), kiire vähenisi huomattavasti. Koska ihmiset saisivat huomattavasti enemmän aikaan.

Aivan sama ilmiö näkyy hyvin monessa muussakin paikassa. Kiire on olemassaolon ehtona töissä – jos sinulla ei ole kiire, saatat olla turha ja sinut voidaan irtisanoa ensimmäisenä. Jos tekemistä on niin paljon, että kaikkea ei ehdi tehdä, sinun täytyy olla tärkeä, koska kukaan muu ei kuitenkaan voi kaikkia niistä asioista hoitaa. Viis siitä, että osa jää tekemättä. Kun on kiire.

Disclaimer (on olemassa hyvin suuri todennäköisyys, että yksi tai useampi (tai jopa kaikki) kanssaeläjäni lukevat tämän ennemmin tai myöhemmin – eikä tarkoitukseni ole loukata ihmisiä): en kiellä, että OUBSissa ei olisi oikeasti paljon tekemistä. En väitä, että itse saisin aikaan eniten tai edes paljon. Enkä väitä, että itse en tekisi aivan samaa. Enkä olevani täydellinen. Tai että tämä postaus ei olisi jossain määrin katkera.