Tänään fuksit saivat lakit (TiK ei ollut viimeinen!), fuksivaarit heitettiin (valitettavasti lämpimään) mereen, wappurieha julistettiin ja manta sai lakin. Piakkoin tulee puoliyö, ja saa painaa lakin päähänsä.
Tyypilliseen vappuviikkoon kuuluu myös järjestyshäiriö ja sensaatiohakuinen uutinen samasta asiasta.
“Teekkarit olivat rakentaneet ilmeisen toimivan äänentoistojärjestelmän asuntola-alueelleen, sillä melusta valitettiin useitten kilometrien päästä.”
(Lihavointi lisätty)
Tuli otettua myös kuvia (toki): Fuksivaareja tippumassa mereen. Kohta on varsin syvä, eli tippujat eivät ole osumassa pohjaan. Vappuriehanjulistusta oli katsomassa melko moni (kuva otettu n. 10min julistuksen loppumisen jälkeen, eli kohtuullinen osa ehti jo lähteä). Ja manta sai lakin
Nyt siirryn Dipoliin odottelemaan puoltayötä. Toivottavasti saan aikaiseksi kirjoittaa vapun jälkeen kattavamman jutun siitä, mitä kaikkea teekkarivappuun Otaniemessä kuuluu.
Tulin lukeneeksi omasta mielenkiinnosta Daniel Golemanin kolme kirjaa, Tunneäly (394 sivua), Tunneäly työelämässä (429) ja Sosiaalinen äly (421). Yhteensä 1244 sivua luettu. Ihmetyttää, kun ihmiset valittavat esimerkiksi 800 sivun tenttikirjan lukemisesta. Tosin toki vaikkapa matematiikan tai fysiikan kirjat vaativat huomattavasti enemmän keskittymistä ja asian pikkutarkkaa muistamista, pelkkä yleinen asian tajuaminen harvoin täyttää tavoitteita.
Pidän Golemanin esittämästä ajatuksesta, että pärjäämistä ja älykkyyttä ei voida mitata ainoastaan älykkyystesteillä ja (teknisen) osaamisen määrällä. Kun mietin työporukoita, joiden kanssa olen ollut tekemisissä muutaman edellisen vuoden aikana, tulee mieleen paljon ihmisiä jotka osaavat ja ovat perinteisessä mielessä hyvinkin älykkäitä (pärjäävät varmasti esim. luonnontieteissä erinomaisesti jos haluavat), mutta voisivat pärjätä töissään valtavan paljon paremmin ymmärtämällä itseään ja muita paremmin. Itse opin kaikista kolmesta kirjasta paljon siitä, miten monessa sosiaalisessa tilanteessa kannattaisi toimia. Ja toisaalta miten kaukana minun ja monen muun toiminta siitä jatkuvasti on.
Kirjojen välillä oli mielestäni yllättävän vähän päällekkäisyyttä. Oletin, että Tunneälyn jälkeen Tunneäly työelämässä olisi edellisen kirjan toistoa, onneksi olin väärässä. Sen sijaan kirjat olivat joiltain osin hieman pitkäveteistä luettavaa, sillä juuri samat asiat toistuivat monta kertaa samassa kirjassa hieman erilailla kerrottuna. Samaa asiaa toistavissa jaksoissa motivaatiota lukemiseen antoi lähes jokaisen luvun alussa olevat luvun asioihin liittyvät käytännön esimerkit oikeista ihmisistä ja tapahtumista.
Suosittelen kaikkia kolmea kirjaa, eniten Sosiaalista älyä, seuraavana Tunneälyä.
Otsikon mukaisesti päättyi jo melkein legendaksi muodostunut aine, Mitä on pahuus?
Toiset ovat ylipainoisia, toisilla sairaalloinen alipaino on ongelma. Jotkut rupeavat fruitaristeiksi, toiset ovat kaikkiruokaisia.
Toiset haluavat vahvistaa tekijänoikeuksia ja muita immateriaalioikeuksia ja rankaista oikeuksien rikkojia mahdollisimman ankarasti, toiset haluavat poistaa suuren osan immateriaalioikeuksista.
Poikkesin Otaniemestä lähtiessä katsomassa ammatillista koulutusta mainostavaa Taitaja 2008 -tapahtumaa. Otaniemen urheilukentällä oli neljä suurta telttaa, jossa kilpailijat tekivät oman alansa töitä – korjasivat auton koreja, tekivät ruokaa, kampasivat jne. Yleisö sai katsoa tekemistä ja jokaisen alueen laidalla oli ständi isoilla “Tietoa alasta”-kylteillä, johon sai mennä juttelemaan.
Messuilla oli myös suurehko mainosteltta Narinkkatorilla Kampin keskuksen edessä. Kiva teltta, tosin melko hämärä. Ja joku oli oksentanut, teltassa oli kuuma ja haju oli sen mukainen.
Ylipäänsä Otaniemen (ja varmasti Tapiolankin – en ehtinyt käymään) osuus tapahtumasta oli käymisen arvoinen, vakuuttava ja melko näyttävä. Tapahtuman eteen oli nähty vaivaa, ja kaikki näytti toimivan hienosti.
Jotenkin hassua, että lukiot eivät oikeastaan mainosta itseään – onko suuntautuminen lukioon niin itsestäänselvä vaihtoehto, että sitä ei tarvitse mitenkään mainostaa? Lukion käyneille yliopistot yleensä ovat, joten ei ole mikään ihme, että yliopistot mainostavat itseään melko vähän.
Niin, ja otin myös kuvia.