Tulin eilen käyneeksi Porvoossa ylioppilasjuhlissa. Koska vanhaa kaupunkia kehutaan paljon, kävin siellä kiertelemässä ja kuvaamassa: kuvia Porvoon vanhasta kaupungista. Oli läkähdyttävän kuuma, eikä montaa muuta ihmistä näkynyt liikkeellä. Sai olla rauhassa.

Kadut on mukulakiveystä (onneksi ei hiekkaa; ei pöllyä). Oli epämukava kävellä juhlakengillä. Kannattaa siis varata kunnolliset kengät mukaan. Porvoonjoen vesi oli aivan ruskeaa, mutta humalaiset (?) ihmiset hyppivät penkalta veteen silti. Vanhoja taloja oli kiva katsella, mutta talot olivat jakautuneet aika paljon kahtia: rapistumaan päin olevat ja erittäin hyvin kunnossa pidetyt. Osa oli maalattu ja kaikki huonot laudat jne. vaihdettu uusiin, osasta laudat olivat lahoilleet, seiniä vinossa ja osa maalista rapistunut pois.

Otin eilen Päivölän lakkiaisista kuvia. Enemmän on oppinut kuvaamaan ilman salamaa, ei älytön määrä kohinaa häiritse riittävän pieninä katsotuissa kuvissa, mutta 24″ näytöllä täyskokoisina kyllä.

Ostettiin uusi kamera, DMC-FT1. Menoa tuli 369€. Itselleni plussana muistikortteja ei tarvitse ostaa, kamera käyttää samoja (SD/SDHC) kortteja kuin järjestelmäkamerani (Nikon D80).

Tiivistettynä (Panasonicin markkinointipuuppa pois): 28-128mm polttoväli (=hyvä laajakulma, kohtuullinen tele), kirkas ja iso näyttö, optinen kuvanvakain (haittaa vähemmän käsien tärinä), myös suomenkieliset valikot, SD-muistikortit, paino ~185g akun ja muistikortin kanssa. Videokuvaus. Nopein sarjakuvaus 10 kuvaa sekunnissa jatkuvasti. Turhana lisäinfona 12 megapikseliä.

Kameran rakennuslaatu on erinomainen: tukeva ja helppo käsitellä. Ymmärtää, mitä “industrial strength” tarkoittaa. Pitäisi kestää pudotus 1,5 metristä ja enintään 60 minuuttia makeassa tai merivedessä alle kolmen metrin syvyydessä. Kameran säänkestävyys lienee aivan totta. Aluksi pelotti upottaa kameraa mereen, mutta ongelmia ei ollut. Useammankin laitteen – esim. kännykän – puhdistusohjeissa soisi lukevan ‘Huuhtele lika pois vedellä’.

Kävin räpsimässä tänään kuvia ulkona: kameran automaattitoiminto (Intelligent Auto, iA) toimii hämmästyttävän hyvin. Melkein kaikki kuvat on otettu täysautomaatilla. Kun vertaa lopputulosta järjestelmäkameralla kuvattuihin, olen ‘helpoissa kuvissa’ täysin tyytyväinen kuvanlaatuun. Panasonic ei olisi riittänyt sisällä hämärässä (ilman salamaa) kuvaamiseen, eikä lähikuviin kauempana olevista joutsenista.

Kuten aikaisemminkin kirjoitin, pokkareilla saa otettua erittäin hyviä kuvia, kun ei ole haasteita: pimeää, ei voi käyttää salamaa, liikettä, kiire. Järjestelmäkameralla kuvaaminen on huomattavasti nopeampaa ja joustavampaa (voi vaihtaa objektiiveja rajatta). Itse en pidä objektiivien kuvanlaatua – erilaisia optisia virheitä – järjestelmäkameran ja pokkarin välillä enää erityisen olennaisena.

Plussat:

• Kestää mitä vain
• Nopea käynnistys
• Erittäin hyvä automatiikka
• Nopea sarjakuvaus
• Hyvä makrokuvaus
• Ei kauheasti kohinaa
• Nopea kuvien tallennus (seuraavan kuvan voi ottaa nopeasti)
• Kohtuullisen hyvä video

Miinukset:

• Hidas zoom
• Salama latautuu hitaasti
• Nostaa herkkyyttä paljon turhaan
• Oma USB-kaapeli. Ei mini-usb vaan panasonicin oma
• Tarkennus hakee joskus pahasti selvissäkin tilanteissa. Toimii hyvin auringonpaisteessa, mutta normaali huonevalaistus ei aina riitä nopeaan tarkennukseen.
• Akkukesto luokkaa 300-400 kuvaa, mikä lienee pokkarilta normaalia, mutta vähän järjestelmäkameraan tottuneena.

Lopputulos: normaaliksi pokkariksi aika kallis (jos ei tarvitse säänkestävyyttä). Jos haluaa säänkestävän kameran, nopein mitä löysin (Olympuksen µ-sarja on huomattavasti hitaampi). Laajakulmaan (enintään 28mm laajakulma) kannattaa mielestäni panostaa – melkein kaikissa pokkareissa on 38mm -> pitää mennä kauas ottamaan vähänkään laajempia kuvia.

Oli artikkeli salasanojen vahvuudesta, joten tulin tehneeksi ohjelman salasanakäytäntöjen vahvuuden laskemiseen. Ohjelma perustuu tähän taulukkolaskentapohjaan.

Osoittautuu, että NIST:n Electronic Authentication Guideline -paperin (luonnoksen) perusteella satunnaisesti generoidun ja käyttäjän valitsemien salasanojen entropian määrän (=vahvuuden/arvaamisen vaikeuden) välillä on aivan järkyttäviä eroja.

Koska käyttäjiä ei saa valitsemaan parempia salasanoja eikä älyttömien vaatimusten esittäminen – esimerkiksi vähintään 15 merkin salasanat jotka tulee vaihtaa kerran kuukaudessa – ole mitenkään järkevää, salasanojen arvausnopeuden rajoittaminen on luultavasti järkevin ja tehokkain ratkaisu. Esimerkiksi SSH:lla kirjautumisia voi rajoittaa helposti DenyHostsilla. Nopeutta ei voida rajoittaa, jos hyökkääjä saa salasanojen tiivisteet käyttöön, joten tiivisteiden suojaaminen on tärkeää.

Esimerkiksi John on varsin nopea kokeilemaan salasanoja (Xeon 3.00GHz):

DES: 548879 yritystä/sekunti
NT:n verkkokirjautumiset: 3573000 yritystä/sekunti
Uudemmat Windowsin salasanatiivisteet: 462162 yritystä/sekunti
FreeBSD MD5: 5336 yritystä/sekunti
OpenBSD Blowfish: 427 yritystä/sekunti

Esimerkiksi Windowsin salasanatiivisteillä kahdeksan merkin pituinen mitä tahansa näppäimistön merkkejä sisältävä käyttäjän valitsema salasana, joka on tarkistettu salasanalistalla, jossa on monimutkaisuusvaatimus murtuu keskimäärin 2,5 minuutissa. Täysin satunnaisessa veisi keskimäärin 30 vuotta. Toisaalta SSH:n kautta realistinen arvausnopeus voisi olla 10 kertaa sekunnissa, jolloin vastaavat ajat olisivat 1,85 vuotta ja 10498803 vuotta.