Nokia tiedottaa, että Sports Tracker Beta lopetetaan, ja palvelu siirtyy uudelle yritykselle.
Sports Tracker on ollut ainoa Nokian palvelu, jota olen käyttänyt ja josta on ollut hyötyä. Puhelinten päivityksiä lukuunottamatta toki, ne ovat pakollinen paha bugisia puhelimia parannellessa. On aika erikoinen päätös Nokialta luopua palvelusta – lock-in on eräs melko olennainen osa myyntiä. Sports Tracker on tehty S60-puhelimiin, joten voisi olettaa että porttaaminen muiden valmistajien puhelimiin olisi hyvin pieni vaiva – ja Nokiasta (lähes) riippumaton yritys halunnee parantaa mahdollisuuksiaan markkinoilla.
Henkilökohtaisesti toivon, että Sports Tracking Technologies kaupallistaisi tuotetta jotenkin järkevästi: joko riittävän halpana tai kaupallisena ja ilmaisena versiona. Valitettavan usein ilmaisversiot ovat liian rajoitettuja ja kaupalliset ominaisuuksiinsa nähden liian kalliita. Hieman skeptinen fiilis, toisaalta onneksi oma paikannussoftani kuvien geotaggaukseen ja liikuntasuoritusten tallentamiseen alkaa olla valmis ja toimiva, joten Sports Tracker ei itselleni ole enää olennainen.
Tulin käyneeksi Seurasaaressa kuvaamassa eläimiä. Oli jollain kierolla tavalla hauska katsella kun ihmiset yrittivät pokkareillaan saada kuvia liikkuvista eläimistä.
Jännää, miten kärpäset hyppivät näytöllä karkuun, jos hiiren siirtää kohdalle. Kärpäsissä on eroja, osa kärpäsistä siirtyy vain vähän, osa lähtee kokonaan karkuun ja osa ei välitä hiiren liikkeistä. Taustavärillä on väliä, tummaa taustaa vasten valkoinen hiiren kursori säikyttää kärpäsiä enemmän.
Päivitetty versio ensimmäisen vuoden opiskelun listasta. Tämäkin on melko Otaniemipainotteinen, mutta tarjoaa myös muille opiskelijoille joitain hyödyllisiä vinkkejä.
Järjestämätön lista.
- Hae opintotuki kelalta
- Matkakortti: käy hakemassa YTV:n matkakortti heti kun olet muuttanut pk-seudulle. Jos et asu pk-seudulla (Kirkkonummi, Espoo, Vantaa, Helsinki) et ole oikeutettu opiskelija-alennukseen. Matkakorttiin tarvitsee tkk:lta lapun, saa opiskelijapalveluista. Rahaa voi ladata r-kioskeilla tai automaateista (esim. Tapiola, Kamppi, rautatieasema). Hyödyllinen palvelu on reittiopas. Tamperelaisilla on TKL ja Repa Reittiopas.
- Opiskelijakortit tulevat joskus. Jos aikoo matkustaa junalla pidemmälle ennen korttien tulemista, kannattaa hankkia VR:n erillinen opiskelijakortti (maksaa ainakin 6€ tjsp)
- Opettele opiskelijanumero ulkoa. Opiskelijanumeroa tarvitsee jatkuvasti. Älä kailota opiskelijanumeroa muille.
- Jos et omista omaa autoa, opettele käyttämään sujuvasti julkisia (käyttämättä aina reittiopasta).
- Hommaa itsellesi jonkinlainen pyörä, jolla pääsee eteenpäin ilman suurta kiroilua. Lisää mukavuutta huomattavasti.
- TKK:n ATK-keskuksen tunnukset: hoidetaan fuksiviikolla. Ei kannata jäädä paitsi. Tietotekniikan opiskelijat tarvitsevat – ei välttämättä aluksi pakollinen mutta mukava – myös niksulan tunnukset
- Osallistu sopivasti opiskelijatapahtumiin. Vietä myös vappu, mutta älä usko kaikkea vappuhypetystä. Osta teekkarilakki kovasta hinnasta huolimatta.
- ruokalistat.net kertoo Otaniemen ravintoloiden ruokalistat. Normaali annos maksaa 2,6€. Erilaisia á la carteja kannattaa ainakin maistaa, useimmat annokset hintaansa nähden varsin kannattavia. Pihviateria ravintolassa maksaa huomattavasti enemmän kuin 4,7€.
- Etsi koulun eri rakennukset (esim. Otaniemessä aikaa menee kävellen alle pari tuntia, pyörällä vielä vähemmän)
- Opettele löytämään ainakin oman laitoksen rakennuksesta ja päätalolta huoneet numeron ja kirjaimen mukaan (esim. TKK:n päälafkan huone Y120 tai tietotalon B152)
- TKK:lla kannattaa tutustua Maarintaloon
- Käy muuallakin kuin Otaniemessä – Helsingin lisäksi kannattaa tuntea myös Tapiolaa ja Leppävaaraa
- Ilmoittaudu ajoissa kursseille (oodiin)
- Tilaa ajoissa prujut, eli opetusmonisteet (monilla kursseilla hintansa arvoinen sijoitus).
- Anna kursseista palautetta (joka laitoksella oma systeemi)
- Osallistu ainakin matematiikan ja fysiikan harkkoihin, jos et pysty tekemään edellisvuosien tenttejä silmät puoliummessa kokonaan oikein ennen kurssien alkua.
- Etsi käsiisi tenttiarkistoja ja käytä niitä
- Käytä kalenteria tai piirrä seinälle koko vuoden aikajana. Deadlinet, harkat, välikokeet ja tentit yllättävät helposti määrällään.
- Ei kannata lukea vain valmislukujäjestyksen peruskursseja, jos ei omista erittäin kovaa motivaatiota. Samalla voi lukea vaikkapa 3. vuodelle tarkoitettuja opintoja, niin näkee miksi niitä peruskursseja on olemassa.
- Älä hamstraa liikaa kursseja. Kun tulee aloitettua liikaa kursseja, parempi jättää osa kesken kuin hävitä kaikissa.
- Kirjastosta saa oman killan atk-luokkaan ja mahdollisesti kiltahuoneelle (TiKillä paniikki, joillain muillakin killoilla on) avaimen, jolla pääsee kulkemaan 24/7 sisälle ja ulos. Panttimaksu 40€, palautetaan kun palauttaa avaimen.
- TKK:n kirjaston kirjastokortti on opiskelijakortissa – pitää käydä aktivoimassa kirjastossa. Pääkaupunkiseudun kirjastojen kirjastokortin saa ilmaiseksi käymällä missä tahansa helmet-kirjastoista
- Opettele käyttämään uutisryhmiä (news). TKK:lla palvelin news.tky.fi. Monilla kursseilla on uutisryhmät, lisäksi löytyy paljon turhaa keskustelua. Ja jotain hyödyllistäkin, kuten osto- ja myyntiryhmät, trinetin tiedotukset ja esim. tkk:n atk-keskuksen uutiset.
- Kannattaa asua kylässä. Kylässä asuvien kannattaa tutustua Escobariin ja trinetin sivuihin. Myös IPTV voi olla tutustumisen arvoinen.
- Opettele löytämään teekkarikylästä talot (jmt = jämeräntaival, or = otaranta, sk = servinkuja, smt = servinmaijantie, ok = otakaari), taloista raput ja rapuista asunnot. Samoin tilojen (esim. saunojen, oleskelutilojen jne.) tietämisestä on iloa. Jos jaksaa kierrellä tarpeeksi, löytää jänniä paikkoja (btw, jmt1:n katolle nätisti pääsee kun etsii riittävästi).
- Yritysexcut (jos kilta sellaisia järjestää) voivat olla hyödyllisiä – miksei muutkin excut toki
- Ylioppilaskunnan ja oman killan sivuihin tutustuminen voi olla kannattavaa