HS: Netin huijausohjelmiin haksahdetaan Suomessakin. Ei pitäisi olla kenellekään yllättävää, että yhtälailla suomalaiset hölmöilevät ja asentavat huijausohjelmia – esimerkiksi suomeksi käännetyt ohjelmia mainostavat mainokset ja roskapostit on jo nähty juttu.
Jälleen muutenkin tasokasta journalismia Helsingin Sanomilta.
“Toinen tapa on hankkia jokin kaupallinen tietoturvaohjelmisto ja yrittää poistaa ohjelma sillä, [Symantecin asiantuntija] sanoo.
Symantec myy kaupallisia tietoturvaohjelmistoja.
Internetissä on myös tarjolla useita ilmaisia, hyvämaineisia virustorjuntaohjelmistoja. Käyttäjän kannattaa kuitenkin [Symantecin asiantuntijan] mukaan ottaa niistä huolellisesti selvää ennen kuin valitsee ilmaisvaihtoehdon.”
On kyllä totta, että kaupalliset virustorjuntaohjelmat ovat parempia kuin ilmaiset, mutta ei liene HS:n tehtävä mainostaa Symantecia. Onneksi YLE tuntuu uutisoivan fiksummin (josko kohta itsekin valitettavasti pitää maksella YLEn tuhlailua). Esimerkki taloussanomien uutisesta samasta aiheesta.
Tulin leikkineeksi panoraamojen katseluohjelmilla, lopputuloksena muutama hauska setti panoraamoja:
(Vedä ja klikkaile hiirellä, zoomaus napeista, hiiren rullalla tai a:lla ja z:lla.)
Sopimukset on pidettävä
Patenttilainsäädännön kurssilta elävästi mieleen jäänyt tokaisu, johon oikeastaan perustuu sopimusoikeus: sopimuksissa määritetyt ehdot on pidettävä. Suomessa – ja monessa muussakin maassa, vaikkakaan ei kaikissa – on sopimusvapaus, joten sopimuksia voidaan sopia puretuiksi ja sopimuksia voidaan sopia muutetuiksi.
Oli tässä keskustelua salassapitosopimuksista (NDA), toinen osapuoli olisi halunnut ilman vanhenemisaikaa olevan sopimuksen. Heidän puoleltaan kuului mielenkiintoisia argumentteja, eräänä parhaiten mieleen jääneenä sallittujen asioiden selittämisen jälkeen (esim. osaamisen käyttämistä ei voida NDA:lla rajoittaa) “ja ei teillä ole mitään pakkoa meille raportoida mitä teette, emme me saa mistään tietää, eli ei siitä kannata huolehtia” ja “emme me teitä olisi oikeuteen haastamassa”.
Otsikko kertoo hyvin osuvasti, miksi itse en allekirjoita sopimuksia, joita en välttämättä voi/halua pitää. Äärettömän kauan voimassa olevissa salassapitosopimuksissa on ongelmana, että monia asioita ei unohda vaikkapa kymmenessä vuodessa, mutta asiayhteyden saattaa unohtaa, tai unohtaa että juuri se asia olikin NDA:n alaista tietoa. Toisaalta alalla (IT) kaikki vanhenee erittäin nopeasti – parin vuoden päästä valtaosa tiedoista on täysin turhaa ja vanhentunutta alkuperäisen tahon puolelta, joten syytä NDA:han ei ole.
Tässä – kuten tekijänoikeusasioissakin – hyvä lähtökohta on, mitä laki määrää: työsuhteessa (tämä asia ei tosin työsuhteeseen(i) liity) kaikki tärkeä on salassapidettävää vain työsuhteen ajan (ja kaikki oikeudettomasti hankittu ikuisesti). Lain lähtökohta on, että salassapitovelvollisuutta ei (työsuhteen jälkeen) ole jos ei erikseen sovita, joten mielestäni salassapitosopimusta ei tule olla jos sille ei erikseen ole tarvetta. Toisin päin: se, että ei ole erityistä estettä salassapitosopimukselle ei tarkoita, että se olisi syytä olla.
Lopputuloksena uhkailuiden, kiristyksen, valehtelun ja sovittelevien kommenttien jälkeen äärettömän (“lakimiehet ei hyväksy mitään muuta kuin tämän”) NDA:n sijaan kolme vuotta voimassa olevan NDA:n, kun ääretön ei mennyt läpi. Kolme vuotta asioista muistaa pitää suunsa kiinni. Tarinan opetus: osa käyttää neuvotellessaan varsin epärehellisiä keinoja.
“The joy people experience when they breathe is no match for the distress they experience when they are drowning”
(Hengittämisestä saa kyllä hirveästi iloa, jos on pidempään ollut vaikea hengittää.)
“The joy people experience when others listen what they say is no match for the distress they experience when others do not listen or remember what they say.”
On jännän paljon asioita, joista saa hyvin vähän iloa, mutta joiden puuttumisesta on paljon surua ja harmia. Käveleminen, puhuminen, kuulluksi tuleminen, hengittäminen, syöminen, näkeminen, haistaminen, nukkuminen, kivuttomuus, lukeminen jne.
Paras ratkaisu lienee olla menettämättä asioita, realistisempi on nauttia arkististakin asioista niin kauan kuin ne on saatavilla. Kun mietin, mistä jäisin paitsi jos olisi sokea, osaan taas hetken iloita paljon enemmän näkemisestä. Jos joskus sokeutuu, ei ensimmäisenä ajatuksena tarvitse olla “miksei ottanut näkemisestä kaikkea iloa irti silloin kun vielä pystyi, nyt on liian myöhäistä”.