Ainakin HS:n uutisen perusteella Kela vetää taas vahvasti.
Mielenterveyden keskusliitto on huolissaan siitä, että Kela on asettanut ehtoja nuorten kuntoutuspsykoterapialle.
Kela on myös vaatinut nuorten suostuvan useamman lääkkeen kokeiluun.
Ok. Kyse voi olla erikoistapauksista joissa lääkäri on suositellut ehdottomasti lääkitystä ja potilaat ovat kieltäytyneet, ja uutisen kirjoittaja on halunnut herättää lukijoiden sympatiat kirjoittamalla uutisen epämääräisesti.
Tai sitten lääkefirmat ovat luvanneet Kelan virkamiehille mukavia lahjoja jos lääkkeiden menekki vähän kasvaa.
Maanantaina käytiin Savoyssa juhlimassa hääpäivää, eilen Chez Dominiquessa muuten vain.
Savoyssa saatiin olla pitkään kahdestaan, arki-illat eivät kai ole ruuhkaisimpia. Oli hauska kun oli noin viisi (?) tarjoilijaa kahdelle ruokailijalle, myöhemmin sama määrä yhteensä yhdeksälle ruokailijalle. Palvelu oli mainiota, oikea pianisti soittamassa, ruoka hyvää. Lammastartaria ja ankkaa voi suositella. Ainoa täysin naurettava ja hölmö asia oli eteispalvelumaksu, 2,5€/henkilö. Mitä hittoa, pari prosenttia lisähintaa, ihan vain ärsyttämään.
Chez Dominiquessa oli yhdeksän ruokalajin Thank you Iceland -menu (kiitos Islannille, jotain hyötyäkin tulivuoresta). Ei valittamista, ja hintakin oli oikein kohdallaan.
Hauska on, että tällä viikolla on tullut jo nyt oltua yhden pitkän työpäivän verran ravintoloissa. Seuraavana lienee syytä pitää taukoa hienommin ulkona syömisestä, ja voisi vaikkapa ostaa uuden puvun. Edellinen on nyt kahdeksan vuotta vanha.