On jännä, miten ihmiset halveksuvat pieniä asioita, joita eivät itse ole ikinä edes yrittäneet. Tai joista ei ole minkäänlaista käsitystä oikeasti.

Esimerkiksi elektroniikan rakentelusta ja saamisesta oikeasti käyttöön ja toimimaan ei tunnu olevan tietoa. “Tuohan on ihan simppeliä tehdä, mitä ihmeellistä siinä on” on kovin yleinen lausahdus, kun mietitään, mitä saa kaupasta ja ekstrapoloidaan siitä. Esimerkiksi lämpötilojen mittaaminen on helppoa (ostaa kaupasta lämpömittareita), mutta tietojen saaminen luotettavasti koneelle monesta paikasta ympäri asuntoa on jo huomattavasti hankalampaa (tai huomattavan kallista, jos ostaa sopivia laitteita kaupasta).

Sama pätee hyvinkin ohjelmointiin, valmiit (kaupalliset/ilmaiset) softat tekevät monia asioita, mutta vain tietyllä tavalla. Samoin kerran yhdessä paikassa toimivien hienojen demojen tekeminen on helppoa, mutta jatkuvasti erilaisissa paikoissa käytettävät jo huomattavasti hankalampi asia.

Kaivoin 3.5″ levykkeiltä (!!!) koneelle vanhoja (wanhoja) tekstejä ja kuvia, joita olin kirjoitellut joskus hyvin pitkän aikaa sitten. Jostain syystä tiedostojen ajat eivät näkyneet oikein (kaikissa näkyi mounttaushetken aika), enkä ollut merkannut aikoja teksteihin, joten tietoa ei ole. Arviot ja muistikuvat kertovat jotain luokkaa >10 vuotta (asuttiin Tervalammella, joten en ollut vielä kuudennella).

On hassua tajuta tekevänsä asioita, joita aikanaan piti täysin saavuttamattomina. Ensin ei ollut mitään mahdollisuuksia tehdä, sitten kuvitteli osaavansa, epäonnistui ja kyllästyi ja sitten tullaan nykyhetkeen.

Esimerkiksi olin kirjoittanut järjestelmästä, joka kertoo kotona lämpötilat, ovien (ulko-ovi, jääkaappi, pakastin jne.) tilan ja ilmanlaadun näppärästi seinällä olevalla näytöllä. Sattumalta rakentelin jonkin aikaa sitten eteisen seinälle näytön (vanha versio), joka kertoo samoja tietoja ja paljon muutakin, mitä en osannut aikanaan kuvitella: syntymä- ja juhlapäivät, sään, sääennusteet, bussiaikataulut ja uutiset. Ympäri asuntoa on jeenodeja, jotka lähettävät langattomasti sensorien tietoja. Hankin hiilidioksidi-, savu-, häkä- ja pölysensorit, eikä minkään käyttäminen ole ollut ongelma. Kasvien kosteusmittaus on työn alla.

Samoin koneen kauko-ohjaaminen (musiikki ja näyttö pois päältä kun lähtee ulos) oli utopiaa silloin, arkipäiväistä ja helposti toteutettavaa nykyään. Perspektiivinä kannattaa muistaa, että kymmenen vuotta sitten oli vuosi 2000. Tietokoneella musiikin kuunteleminen oli outo juttu (mikä nettikauppa?), Windows 2000 julkaistiin, Red Alert 2 julkaistiin, IT-kupla puhkesi, internet-yhteyttä ei ollut läheskään kaikilla (tai käytössä oli modeemi), 1GHz prosessori oli iso juttu, ja 256MB muistia oli valtavasti.

On outoa huomata, miten vanhat unelmat, haaveet ja visiot päätyvät todeksi omalla työllä ja yrittämisellä. Visiot joita piti utopistisina ovat arkipäiväisiä. Ja lisäksi ylimääräinen raha toki auttaa asiassa, mutta ei yksinään riitä. Opetus: on tärkeää visioida ja kirjoittaa ylös ajatuksia, jälkikäteen lukeminen ja miettiminen on hyvin opettavaista. Saa nähdä, mitä kaikkea kymmenen vuoden päästä on ja tapahtuu.

Kovin moni blogi tuntuu nykyään täyttyvän “oho, eipäs ole tullut postattua pitkään aikaan, voivoi, yritän parempaa”-postauksista. Ja hei, enpäs ole itsekään postannut pitkään aikaan.

Tulin katsoneeksi piwikin (suosittelen, näppärä vaihtoehto google analyticsille) tilastoja. Viikon ajanjaksolta blogissa kävijöiden määrä on tippunut kahdessa kuukaudessa n. 400:sta alle sataan. Asiaan vaikuttanee tekstien vanheneminen.

Kuten otsikosta voi arvata, itselleni iso osa tekstin syntymisestä on visiota, ei esimerkiksi ajan puutetta tai kirjoitettavien juttujen vähyyttä. Paljon asioita on mielessä, mutta ilman hyvää visiota siitä millainen tekstistä tulee ei ole, joten on turha yrittää kirjoittaa. Parhaassa vaiheessa uudet postaukset päätyivät jonoon viikon tai kahden päähän, kun postauksia kertyi nopeammin kuin aikaa kului, eikä samana päivänä viitsinyt postata montaa.

Kannattaa lukea Paul Grahamin esseitä (englanniksi).

On toki ymmärrettävää, että sotilasoperaatiot ovat salaisia etukäteen ja operaation aikana, mutta hiljalleen toivoisi enemmän käytäntöjä tietojen säännönmukaiseen julkaisemiseen tapahtumien jälkeen. Uutisen perusteella Pentagonin(kin) asenne vuotaneisiin tietoihin tuntuu olevan enemmän tietovuotojen estämisessä kuin ongelmien tutkimisessa tai korjaamisessa.

Jännä juttu: Afganistanissa sotatoimien rajoittaminen ja vähentäminen on vähentänyt myös kapinallisten iskuja. Ehkä, ehkä siellä (osa) kapinallisista sotiikin vain puolustautuakseen eikä sotimisen ilosta.

Kolmas jännä juttu: Afganistania on yritetty moneen kertaan valloittaa kukistamalla paikalliset heimot. Ilmeisesti (vähän ristiriitaista tietoa) valtaaminen ei ole ikinä onnistunut. Britit sopivat hoitavansa ulkopolitiikan, mutta epäonnistuivat valtaamisessa. Neuvostoliitto sai YAA-sopimuksen mutta hävisi taistelut.

Neljäs jännä juttu: Afganistanin oopiumin tuotanto kasvoi valtavasti hyökkäyksen jälkeen. Talebanit olivat kieltäneet oopiumin kasvattamisen (kuten monta muutakin asiaa). Jonkin uutisen mukaan Afganistanin oopium tappaa noin 100000 ihmistä vuosittain. Mutta saavatpa jenkit taistella mineraalivarojen ahmimiseksi. Scott Adamskin näppäili asiasta aikaisemmin ihan hauskasti.